 |
|
Lindamaría
Lindamaria Hyvinvoinnin tukipalvelut on toiminimi. Oma nimeni on Linda Taakala. Aloitin Lindamarian toiminnan maaliskuussa 2007, ja toistaiseksi yritykselläni ei ole muita työntekijöitä. Lindamaria on olemassa siksi, että haluan jakaa osaamistani kahden erityisen tärkeän ja itselleni läheisen aiheen parissa, ja olla Sinulle mahdollisuus Hyvään.
Lapsuudenmaisemani Vantaa on matkani varrella vaihtunut pienempiin kyliin ja olemme mieheni kanssa päätyneet kivijalalle Asikkalan kaunoiseen Vääksyyn. Lindamaria -toiminimelläni toimin Syömishöiriötukipalveluiden merkeissä Vääksyn Lääkärikeskuksessa, ja joogaohjauksen merkeissä kotonani sijaitsevassa Vääksyn Joogasalongissa. Sekä tarpeen mukaan myös muualla.
Mukaani on kerääntynyt oppia luonnollisesta hyvinvoinnista, kasvun välttämättömyydestä ja viisaasta ihmisyydestä, sekä perinteisistä että vaihtoehtoisista ihmiskäsityksistä, elämänkäsityksistä ja hoitomuodoista. Olen peruskoulutukseltani sosionomi AMK, josta juontavat ohjaavan ja terapeuttisen asiakastyön ammatilliset ydinosaamiseni. Parhaillaan syvennyn psykoterapeuttiopintoihin Jyväskylän yliopiston ja Kognitiivisen psykoterapian yhdistyksen koulutuksessa (-> 2014). Näitä edelsi Luovan elämäntaidon linja Räisälän kansanopistossa, joka antoi merkittävän suunnan elämälleni. Syömishäiriöliitto SYLI:n ja Väli-suomen syömishäiriöperheet ry:n (aluejärjestö) toiminnassa olen ollut aktiivisesti keväästä 2004 kevääseen 2011. Se on lisännyt kokemustietoa syömishäiriöitä, palveluverkostoista, selviytymistarinoista, vertaistuen merkityksestä ja syömishäiriöön sairastuneiden edun ajamisesta. Joogaopintojani olen käynyt mm. astanga joogakoulujen viitoittamana, omalla joogamatollani Elämää ymmärtäen niin Suomessa kuin ulkomailla. Voit lukea lisää oheisilta sivuilta.
|
 |