Yksilö- ja perhetapaamiset



Syömishäiriötukipalveluissa on ensisijaista tavata asiakasta kahdestaan, jolloin hänellä on mahdollisuus tutkia elämäänsä, tunteitaan ja ajatuksiaan, sekä kertoa itsestään ulkoisista paineista riippumatta. On tarkoitus selvittää muutos ensin itselleen, selkiytyä ja vahvistua turvallisessa ympäristössä, ja vasta sitten harjoitella olemaan sitä myös muiden seurassa.

Perhetapaamiset, kuten myös muut verkostotapaamiset, ovat tärkeä osa työskentelyä. Syömisen ongelmat ovat aina yhteydessä sosiaalisiin tilanteisiin ja ovat tavalla tai toisella myös ympäröivien läheisten huolenaiheita. Läheiset tarvitsevat tukea usein vähintään yhtä paljon kuin syömishäiriöisesti oireileva/sairastunut. Ja sairastunut tarvitsee läheistensä ymmärrystä vaikean prosessin läpikäymiseen. Näissä tapaamisissa etsitään yhdessä ratkaisukeinoja arjen yhteisiin ympäristöihin. Parhaimmillaan koko elämänympäristö kamppailee yhteishengessä syömishäiriötä vastaan.

Ensimmäinen tapaaminen toimii ns. tilannekartoituksena tai neuvontakäyntinä ja antaa asiakkaalle mahdollisuuden kuulostella haluaako hän jatkaa työskentelyä. Halutessaan jatkaa asiakkaan kanssa sovitaan tapaamisjakson kestosta ja tehdään kirjallinen yhteistyösuunnitelma.

Hinnat


Vääksyn lääkärikeskuksessa, Vääksyntie 2, 17200 VÄÄKSY

Yksilö- /perhetapaaminen 75 min. 1.1.2012 alkaen 60 min.

Kertamaksu 75 € 1.1.2012 alkaen 70 €
Lisäksi lääkärikeskuksen toimistomaksu 11,00 €

Tapaamiset voidaan toteuttaa myös kotikäynteinä, jolloin
kotikäyntilisä 10 €/tapaaminen + matkakorvaus 0,46 € /km